Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Hautausavustus

Näyttelijäliitto tarjoaa jäsenilleen hautausavustuksen, jonka summa on 1800 euroa.

Hautausavustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella. Hakemukseen tulee liittää vainajan nimi, kuolinpäivä (ja mielellään kuolintodistus), vainajan tilitiedot, avustuksen hakijan nimi ja yhteystiedot.

Kuka voi saada hautausavustuksen?

Vuonna 1977 tai sen jälkeen liittyneet jäsenet, jotka ovat maksaneet vähintään kaksi vuotta liiton jäsenmaksua kuuluvat automaattisesti hautausavustuksen piiriin.

Ennen vuotta 1977 liittoon liittyneistä jäsenistä kuuluvat hautausavustuksen piiriin ne jäsenet, jotka ovat maksaneet vuoden 1977 jälkeen vähintään kaksi vuotta liiton jäsenmaksua.

Ennen vuotta 1977 eläkkeelle jääneistä jäsenistä kuuluvat hautausavustuksen piiriin Hautausapurenkaaseen aikanaan liittyneet jäsenet.

Yhteydenotot

Teatteritaiteilijoiden tukisäätiö
Näyttelijäliitto - Skådespelarförbundet
Iso Robertinkatu 20-22 A
00120 Helsinki

Jaana Saarman
jaana.saarman@nayttelijaliitto.fi
040 080 5233