Vuoden teatterinäyttelijä Ria Kataja on oppinut ymmärtämään sisäistä lastaan
Ria Kataja on etsinyt sisäistä lastaan ja löytänyt tiloja, joista puuttuu häpeä. Tämä kantaa myös näyttelijäntaiteessa.
teksti: Mia Paju
Kataja astelee Ämyrin haastatteluun suoraan Yle Aamun vuoden teatterinäyttelijä -haastattelusta.
”Sisäinen lapseni on riehakkaan iloinen, mutta aikuinen minäni miettii, miten näyttelijöitä voi laittaa järjestykseen”, sanoo Kataja.
Jännittivätkö julkiset esiintymiset Ria Katajana?
”Aina vähän jännittää, mutta tiedän mistä se tulee. Jännittämistä enemmän minulla on ollut ihmispelkoa ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta ei enää."
Kataja menee puheessaan suoraan syvään päätyyn. Hän on ensimmäiseltä ammatiltaan mielenterveyshoitaja ja terapoinut muita ihmisiä ja myös itseään erilaisilla perinnehoidoilla. Omat tunteet ja niiden käsittely ovat jo pitkään olleet tutkimuksen kohteena.
”Olen prosessoinut sitä, miksi minussa on ollut esimerkiksi miellyttämisen halu ja konfliktien pelko. Kun tällaisen tutkimuksen aloittaa, niin jossain vaiheessa alkaa syntyä tietoisuutta ja läsnäoloa. Ihminen, joka vaikka kroonisesti jännittää, ei ole läsnä. Joku olennainen asia suhteessa itseen on silloin ratkaisematta”, Kataja kertoo.
Läsnäoloa häiritsevät Katajan mukaan menneisyyden traumat, jotka voivat aktivoitua.
”Viime vuosina olen uskaltanut katsoa varjojani sekä käsityksiäni vaikkapa siitä, minkälainen on hyvä tyttö, hyvä ihminen, hyvä käytös tai miten tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi. Olen katsonut sisäistä lastani, mistä se on rakennettu ja mitä se oireilee."
Sisäinen lapsi ja näyttelijäntyö
Katajan itsetutkiskelu ei ole itsensä kehittämistä, vaan paluuta johonkin autenttiseen ja alkuperäiseen.
”On täytynyt istua omien ajatustensa ja tunteidensa kanssa. Löytää omista uskomusjärjestelmistä kohtia, jolloin käytökseen on tullut tietynlainen strategia, että minun täytyy toimia näin, jotta tulisin hyväksytyksi. Mutta kun tällaiset strategiat eivät enää palvele, niistä pitää oppia pois. Oppia pois pelosta, että olen liikaa tai liian vähän, mikä aiheuttaa egon häpeää”, selventää Kataja.
Kun tietoisuutta ja läsnäoloa saavuttaa voi Katajan mukaan olla aidosti yhteydessä toisiin ihmisiin. Tämän hän on vienyt myös näyttelijäntaiteeseen.
"Itselleni näyttelemisen syvin ydin on jakamisessa. Että saan olla minä ja katsoa kohti toista. Ja kenties rakastaa hiukan enemmän. Minun maailmankuvani on se, että lähtökohtaisesti me kaikki olemme rakastamisen arvoisia, ihan jokainen meistä. Mutta sitten meille tapahtuu jotakin. Ja siellä missä ei ole rakkautta, saa häpeä jalansijaa.”
Kuulostaa Tommy Hellsteniltä. Ja sitä se onkin. Kataja on hiljattain käynyt Tommy Hellsten -instituutin kaksivuotisen kasvuohjelman ja ajatellut jatkaa vielä terapeutin opintoihin.
Mutta mennään vielä tarpeeseen jakaa ja olla yhteydessä muihin.
”Kyllä minulla on totaalinen ja rakenteellinen tarve yhteyteen. Olen aina kiinnostunut siitä, mitä vaikkapa ihmisten sanat tai eleet tarkoittavat. Aloitan syvälliset keskustelut ihan missä tahansa. Ja jostain syystä minun ihmislaatuni ei kuormitu siitä, että puhutaan totta.”
Kataja haluaa päästää oman autenttisuutensa esille myös näyttämöllä.
”On ehkä paradoksaalista, että kun näyttelen olevani toinen ihminen, niin siellä olenkin lähempänä itseäni kuin missään. Tämä on se syy, miksi jäin kiinni teatteriin”, Kataja sanoo.
Kiinnostus ihmisten hoitamiseen on ollut myös halua hoitaa itseään. Hoidoissa ja näyttelijäntyössä on Katajan mukaan paljon samaa.
”Että uskaltaa vaikka tuntea niitä tunteita, joita työryhmissä herää, uskaltaa ottaa asioita esille, uskaltaa sanoa ei ja kyllä. Tai jos jossain roolissa on teemaa, joka pelottaa tai aiheuttaa reflektioita, niin uskaltaa pysähtyä siihen ja miettiä, että mihin tämä minussa osuu.”
Magren hahmon luominen
Kataja palkittiin Magren roolityöstä Q-teatterin The Pimpsoneissa. Näytelmä pohjautuu 90-luvulta saakka pyörineeseen The Simpsons -animaatiosarjaan. Pimpsons on tragikomedia, jossa käsitellään vakavia aiheita, kuten itsemurhaa, alkoholismia, syöpää ja puhumattomuuden kulttuuria.
”Se on shakespeariläistä puhdaspiirteistä tragediaa. Kuningasnäytelmien ja sarjakuvan ristisiitos, jossa kepeä kohtaa syvällisen, mutta hyvin groteskilla tavalla”, sanoo Kataja.
Tarina tapahtuu yhden vuorokauden sisällä. Perhe odottaa lapsiaan joulunviettoon. Menneisyydessä on tapahtunut jotain ikävää. Magre pitää yllä hyvää fiilistä. Mies on alkoholisti. Selviää, että nuorin lapsi on kuollut, ehkä tehnyt itsemurhan. Toinen lapsista haluaa keskustella asiasta, toinen ei. Magre häivyttää kaikki ikävät tilanteet, kunnes lopulta romahtaa täydellisesti. Mutta alunperin hönöltä vaikuttanut äiti onkin koko ajan ymmärtänyt kaiken.
Kataja lähti tekemään Magrea fyysisen kautta.
”Otin muutamat Simpsonien Magren maneerit, tapa pitää jalkoja ja käsiä. Otin tunnistettavan äänen. Ja kun ulkoinen habitus näytti aika samalta, niin on paradoksaalista, että tuollaisen esityksen sisällä pystyimme kuitenkin etsimään ja löytämään jotakin hyvin tunnistettavaa kenelle tahansa”, sanoo Kataja.
Esityksessä piirtyi esille tunnistettava äiti ja tunnistettavaa perhedynamiikkaa.
Kollegat kuvailivat Katajan roolityötä ”rytmityksen, emootion, komedian ja tragedian yhdistymisen taidonnäytteeksi, joka itkettää ja naurattaa samaan aikaan”.
The Pimpsonien teksti ja ohjaus on Lauri Maijalan käsialaa.
”Ei tarvitse kuin katsoa Lauria ohjaustilanteessa, niin se energia tarttuu näyttelijään ja koko työryhmään. Vieläkin kaikuu päässä, kun Lauri sanoi, että näytelkää, näytelkää, tässä saa näytellä ihan perkeleesti”, kertoo Kataja.
The Pimpsoneita ei enää nähdä. Kataja jatkaa matkaansa Jyväskylään, jossa pyörii Erika Rantasen tähänastinen elämä -esitys.
”Se on minun, Kaisa Helan ja Eeva Soivion kirjoittama ja näyttelemä esitys, jonka Juha Jokela on ohjannut ja toiminut myös pääkäsikirjoittajana. Jyväskylästä siirrymme Tampereen Teatteriin ja syksyllä Kansallisteatteriin. Aiemmin olemme tehneet tästä myös Ylelle samannimisen kuunnelmasarjan, josta on jo kaksi kautta Yle Areenassa”, kertoo Kataja.
Töitä tuntuu riittävän vai stressaako töiden jatkuvuus?
”Kyllä, vaikka aina ei tarvitsisi. Olen yrittänyt päästä irti stressaamisesta, koska töitä on ollut aina aika hyvin. Olen ollut myös aktiivinen itse luomaan sisältöjä. Käsikirjoitan, ohjaan ja välitän esityksiä teattereille ja tuotantotaloihin eri eri puolille Suomea. Innostun herkästi ja aina on joku uusi luova idea tuloillaan."
Katajan työnkuva on laaja. Onko hän näyttelijä 24/7?
”En todellakaan. Minulta tippuvat hanskat heti kun homma on ohi.”