Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Näyttelijäliitto neuvottelee Paltan ja Apfin kanssa

Julkaistu:

Palta ja Näyttelijäliitto ovat aloittaneet neuvottelut yhteisistä suosituksista

Palvelualojen työnantajat Palta ry ja Näyttelijäliitto ry:n edustajat ovat tavanneet syksyn aikana useamman kerran rakentavassa yhteishengessä. Olemme keskustelleet työn tekemiseen ja sopimiseen liittyvistä teemoista, minkä pohjalta olemme sopineet, että neuvottelemme elokuva- ja TV-tuotannoissa työskenteleviä näyttelijöitä koskevista yhteisistä suosituksista ja mallityösopimuspohjasta. Emme kuitenkaan neuvottele tekijänoikeuksista.

Tavoitteenamme on päästä yhteisistä suosituksista yhteisymmärrykseen maaliskuun loppuun mennessä, ja olemmekin sopineet useita tapaamisaikoja marraskuun ja maaliskuun välille.

Neuvottelumme ovat luottamuksellisia ja tiedotamme neuvottelujen etenemisestä tarpeen mukaan.

Lisätiedot:
Terhi Salonpää
Neuvottelujohtaja
Palvelualojen työnantajat Palta

Antti Timonen
Puheenjohtaja
Näyttelijäliitto

Näyttelijäliitto jatkaa neuvotteluja tekijänoikeuksista Apfin kanssa

Palvelualojen työnantajien Paltan kanssa on käyty työehtoja koskevia neuvotteluja syksyn aikana ja niitä jatketaan. Palta ei kuitenkaan neuvottele av-alaa keskeisesti koskevista tekijänoikeuksista, joten niistä pyritään neuvottelemaan tuotantoyhtiöitä edustavan Apfi ry:n kanssa.

Tekijänoikeuskeskustelut Apfin kanssa aloitettiin toukokuussa 2023, mutta syksyn ajan tämä neuvottelut ovat olleet Palta-keskustelujen takia tauolla. Näyttelijäliitto ja Apfi etsivät yhteisiä aikoja aloittaakseen neuvottelut tekijänoikeuksista vielä vuoden 2023 puolella.

Kopioston oikeusluokkia 1-3, 11 ja 12 koskevia peruutusilmoituksia voi allekirjoittaa siihen saakka kunnes liiton hallitus päättää toisin.