Vuoden elokuvanäyttelijä teki palkitun jouluelokuvan pääroolin mummona, joka on kaikille tuttu – ”Paljon tunnistettavaa, niin tässä mummossa kuin niissä tilanteissakin”
Teksti: Anna Mellin
Vuoden elokuvanäyttelijänä palkittu Leena ”Nenne” Uotila loistaa roolissaan Ella-mummona elokuvassa Mummola. Tia Kouvon kiitelty esikoisohjaus on voittanut Jussi-palkintoja ja kiertänyt festivaaleja voitokkaasti ympäri maailmaa. Elokuva on myös valittu Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon.
Alkuvuodesta rooli toi Uotilalle myös parhaan pääosa-Jussin ehdokkuuden. Silti Uotila kertoo arvostavansa erityisen paljon juuri näyttelijöiltä tulevaa tunnustusta.
”Kollegat tietävät, mitä tämä työ todella on”, yli viisikymmentävuotisen uran tehnyt konkarinäyttelijä tarkentaa.
”Hahmo yrittää pitää lankoja käsissään ja huolehtia, että kaikilla on hyvä olla”
”Ella-mummo on ihan tavallinen ihminen, joka ei osaa lukea oikein tilanteita ja on hieman yksioikoinen. Ja hakee myös huomiota esimerkiksi omilta tyttäriltään”, Uotila kertoo roolihahmostaan.
Hahmo on tyypillinen perheen hössöttäjä, joka ottaa vastuulleen kaikkien muiden tunteet, laiminlyöden ehkä samalla omat tarpeensa.
Mummola kertoo ylisukupolvisesta perhekokoontumisesta, yhteiseen laatuaikaan liittyvistä odotuksista ja kohtaamattomuudesta – kuten Uotila toteaa: ”pakonomaisesta yhteisestä joulunvietosta”.
Uotilan mukaan käsikirjoituksen tunnistettavuus helpotti tilanteisiin asettumista.
”Jälkeenpäin tuntuu, että minä jotenkin solahdin siihen henkilöön.”
Mummola perustuu samannimiseen, vuonna 2018 julkaistuun lyhytelokuvaan, joka palkittiin sekä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla että Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Uotila näytteli mummon roolin myös lyhytelokuvassa.
Hänestä hahmo muuttui elokuvien välissä.
”Lyhytelokuvan hahmo oli ehkä jotenkin kaupunkimaisempi henkilö ja enemmän tilanteen päällä, vähän korkeampi status mielestäni”, hän kertoo.
Rooliin asettautumiseen liittyi myös haahuilua. Uotila kertoi pohtineensa paljon, jopa pää pilvissä asti sitä, millainen hahmo on.
”Kun Tia sanoi, että nämä ihmiset eivät ole kauhean rikkaita, ihan tavallista väkeä, niin se jotenkin maadoitti.”
Pitkiä ottoja, vähän kuvia, paljon toistoa
Toinen maadoittava tekijä oli Uotilan mukaan elokuvan poikkeuksellinen tekotapa. Kerronta koostui pitkistä yhden oton kuvista, joissa kamera ei liikkunut.
Päivässä ehdittiin kuvata vain muutama kuva ja yhtä kuvaa kuvattiin jopa useampana päivänä. Pitkiä ottoja ei myöskään leikattu. Tekotapa mahdollisti useita ottoja, ja toistoon suli myös liika yrittäminen.
Uotila kiittelee yhteistyötä ohjaajan kanssa. Hänen mukaansa Kouvo oli erityisen tarkka elokuvan rytmistä ja tunnelmasta. Välillä ottoja otettiin useitakin, jotta rytmi saatiin toivotunlaiseksi.
Myös kuvasuunnittelu tehtiin tarkasti yhdessä elokuvaaja Jesse Jalosen kanssa.
”Ohjaaja ei ohjannut kädestä pitäen, mutta kuvat, rytmi ja tunnelma oli suunniteltu harkiten.”
Elokuva kuvattiin Kouvon omassa mummolassa Hämeessä, ja näyttelijät asuivat kuvausjakson ajan samassa hotellissa Lahdessa. Päivät menivät töitä tehdessä ja illalla syötiin yhdessä. Syntyi omanlaisensa elokuvakupla.
”Siinä pystyy keskittymään tekemiseen ja sukeltamaan maailmaan eri tavalla. Se on minulle hirveän tärkeää”, Uotila sanoo.
Supisuomalainen kiinnostaa myös ulkomailla
Elokuvan ensi-ilta järjestettiin Berliinissä ja Uotila huomasi nopeasti, että elokuva herätti ihmisten mielenkiinnon.
”Kun menin sitten katsomaan siellä jotain muuta elokuvaa, samalla rivillä istuva pariskunta, ehkä jostain Saksasta tai Italiasta, sanoi että ”Mummola, it was very nice”, niin tuntuihan se kivalta”, Uotila muistelee.
Mummola on osoitus paikallisesta tarinasta, joka resonoi, vaikkei olisi suomalaiseen kulttuuriin tai joulupyhiin vihkiytynytkään. Uotila kertoo, että kansainvälinen potentiaali oli käynyt ohjaajalle ja tuottaja Jussi Rantamäelle selväksi jo kehittelyvaiheessa Torino Film Labissa.
”Kaikki sanoi, että totta kai tämä kiinnostaa. Asiat ovat samoin, ehkä teillä juodaan kahvia ja meillä juodaan jotakin muuta. Siinä on niin paljon tunnistettavaa, niin tässä mummossa kuin niissä tilanteissakin”, Uotila sanoo.
Jotkut elokuvan tapahtumista ovat myös Uotilan omia joulumuistoja.
”Olen itsekin joutunut olemaan joulupukkina kerran. En kyllä tullut ovesta sisään, koska pelkäsin, että lapset tunnistavat minut”, hän tunnustaa.
Haastattelun lopuksi Uotila kiittelee vielä kanssaehdokkaitaan ja lähettää terveiset etenkin niille, jotka painivat synkissä vesissä työllisyystilanteen takia.
”Toivon, että kaikki näyttelijät muistaisivat, että ovat luovia ihmisiä. Ja että pieni anarkismi ei koskaan ole pahitteeksi.”