Mikä ****n tarinateatteri?? — eli kuinka sukelsin soveltavan suloiseen syliin
Teksti: Jenni Kitti
Valmistuttuani vuonna 2004 näyttelijäksi, oli sekä maailma ympärillämme että taiteen kentällä hyvin toisenlainen. Koulutus, jonka olimme niinä neljänä vuotena saaneet, oli näin jälkikäteen ajateltuna melko perinteinen. Lähtökohtana oli, että kaikki menevät pääasiallisesti töihin laitosteattereihin ja opinnoissa keskityttiin siinä nimenomaisessa työssä tarvittaviin taitoihin. Aivan viho viimeisenä fyysistä läsnäoloa vaativana kurssina ennen valmistumista lukujärjestyksessämme oli tarinateatteria.
Toinen jalkani oli jo erittäin vahvasti työelämässä, enkä oikeastaan ollut enää kovin motivoitunut opiskelemaan jotakin hämärää tekniikkaa, jota mahdollisesti voisi käyttää vielä hämärämmän ja jotenkin epämääräiseltä tuntuvan soveltavan teatterin parissa. On tuskallisen noloa ja kiusallista tunnustaa, että ajattelin silloin soveltavan teatterin olevan jotakin vähemmän tärkeää semi-puuhastelua niille näyttelijöille, joille ei riittänyt ns.oikeita näyttelijäntöitä.
Sittemmin, keskusteltuani ikäisteni kollegoiden kanssa, uskallan kuitenkin väittää, että tällainen asenneilmasto oli siihen aikaan jossain määrin levittäytynyt myös kentälle. Yritän kovasti ymmärtää nuorta kapeakatseista itseäni ja ansioni mukaan onneksi sain, sillä äitini elämänohjetta lainatakseni ‘minkä taakseen jättää sen edestään löytää’.
Vuonna 2019 päädyin polulle, jonka varrella sain sekä kokea kuinka väärässä olin ennakkoluuloineni ollut että nähdä mikä hurja eheyttävä voima voi soveltava teatteritaide sekä kokijoille että tekijöilleen olla.
Kurssikaverini oli jo jonkin aikaa pyydellyt minua mukaan Q-teatterin alaisuudessa toimivan Hyvä Kätilö-tarinateatteriryhmän treeneihin. Silloin en edes kovin tarkasti tiennyt, että tämä ryhmä oli erikoistunut työskentelemään nimenomaan kolmannen sektorin kanssa eli sosiaalityön eri asiakasryhmien, järjestöjen ja eri oppilaitosten kanssa. Vihdoin eräänä täysin työttömänä syksynä vääntäydyin osittain olosuhteiden pakosta vastahakoisesti paikalle.
Harjoituksissa näyttelijät kertoivat tapahtumia ja katkelmia omasta elämästään ja lavalla olevat näyttelijät improvisoivat niistä tekniikasta riippuen lyhyitä tai pidempiä esityksiä. Kuulostaa pöljän yksinkertaiselta: Miksi tällainen tapa voisi olla millään lailla vaikuttava tai hyödyllinen itse tarinankertojalle eli improvisoidun esityksen päähenkilölle?
Kun olin aikani katsellut takarivistä muiden tarinoiden muuttuvan draamallisiksi kokonaisuuksiksi silmieni edessä, uskaltauduin itse tarinankertojan tuolille. Tuolilla istuessani ymmärsin, kuinka ihmeellistä oli yhtäkkiä tulla niin kokonaisvaltaisesti kuulluksi ja nähdyksi.
Jotakin maagista tapahtui, kun näki itsensä ulkopuolisen silmin, toimimassa tapahtuneessa tilanteessa, tuntemassa kuvailemiaan tunteita ja olemassa empatian kohteena. Jotakin ihmisen sisällä liikahtaa eri tavalla, kun puhe muuttuu kolmiulotteiseksi kokemukseksi.
Kun kuukausien harjoitusten jälkeen uskaltauduin viimein varsinaiselle keikalle eräiden sosiaalityön asiakkaiden vertaistukiryhmään, kokemukseni tämän menetelmän vaikuttavuudesta ottivat vielä aimo harppauksen uusiin sfääreihin. Sain olla kuulemassa minulle tuntemattomien ihmisten hyvin järkyttäviä ja omassa kokemusmaailmassani ennenkuulemattomia tarinoita, minkä jälkeen oli minun vuoroni antaa ammattitaitoni tarinan palvelukseen.
Ymmärsin, että voin toimia kanavana joillekin sellaisille asioille, joihin esimerkiksi lääkärit tai sosiaalityöntekijät eivät välttämättä voi vaikuttaa. Minä ja kollegani olimme paikalla oman alamme ammattilaisina ja tilanteen eteenpäin viejinä.
Yhteys, joka sellaisessa tilanteessa syntyy, on käsinkosketeltava ja palaute on välitöntä. Välissämme ei ole lavan reunaa tai orkesterimonttua. Hyvän Kätilön esitysten katsojat ja tarinankertojat ovat usein heitä, jotka eivät arjessaan pääse ns. tavallisen teatteriesityksen katsomoon. Se on heille joko taloudellisesti täysin mahdotonta tai eletään niin haastavissa olosuhteissa, ettei ajatuksissa tai elämässä yksinkertaisesti ole sellaiselle vaihtoehdolle sijaa.
Mutta vaikka se pieni hetki kunkin tarinankertojan kokemuksen äärellä saattaakin olla lyhyt, voi se kuitenkin olla merkittävä nytkähdys eteenpäin silloin, kun oma näkökulma tilanteeseen on jumiutunut tai vaikeasti käsiteltävän tunteen värittämä.
Olen tarinateatterin kautta päässyt kohtaamaan ihmisiä, joita en koskaan omassa kuplassani olisi kohdannut. Olen saanut tolkutonta perspektiiviä oman elämäni hyvinkin maltillisen kokoisiin haasteisiin.
Olen myös saanut kuulla kitkeriä ja epämiellyttäviä faktoja siitä, kuinka epäoikeudenmukainen ja rakenteellisesti osin hyvinkin rikkinäinen yhteiskuntamme ja sen järjestelmät ovat. Yhtälailla olen nähnyt, kuinka ihminen voi nousta täysin kohtuuttomien taakkojen alta ja löytää toivon ja itsekunnioituksen uudelleen. On ollut todella etuoikeutettua saada olla todistamassa niitä hetkiä.
Olen joskus aiemmin näyttelijänä kärsinyt huonoa omaatuntoa ollessani jossakin produktiossa, joka ei edusta itselleni oikeita arvoja. Työssä jonka olen ottanut vastaan esimerkiksi vain rahan takia. Olen harmitellut, etten ollut parempi matematiikassa, jotta olisin voinut opiskella vaikka lääkäriksi. Hehän pelastavat konkreettisesti henkiä, eli tekevät merkityksellistä työtä.
Näiden viimeisten kolmen vuoden aikana olen ymmärtänyt aivan uudesta näkökulmasta oman ammattini mahdollisuudet, mitä tulee nimenomaan työn merkityksellisyyteen. Olen saanut vastaanottaa uskomattoman hienoa ja vilpitöntä palautetta siitä, kuinka merkittävää yksittäiselle tarinankertojalle on ollut saada nähdä oma tarinansa meidän esittämänämme.
Soveltavan teatterin voima ja mahdollisuudet ovat näyttäytyneet edessäni kristallinkirkkaina. Laitosteattereissakin sovelletaan nykyään ja 2000-luvun alun aikainen asenneilmasto on muuttunut.
Universumille kiitos, minäkin olen muuttunut!
Hyvä Kätilö
Hyvä Kätilö-tarinateatteriryhmä on toiminut Q-teatterin yhteisöteatteriosaston alaisuudessa vuodesta 2015 lähtien. Ryhmän toiminnanjohtaja ja ohjaaja on Q-teatterin yleisötyö- ja yhteisöteatterivastaava Jaana Taskinen. Hyvän Kätilön ydintehtävänä on mielenterveyden ja hyvinvoinnin tukeminen taidelähtöisiä menetelmiä käyttäen. Tarinateatterissa näytteljät tekevät näkyviksi ihmisten välisiä vuorovaikutussuhteita, antavat osallistujille mahdollisuuden tarkastella tilannettaan itsensä ulkopuolelta ja nähdä näin mahdollisesti vaihtoehtoisia ratkaisuja.
Erityisesti ryhmissä, joissa oma elämäntilanne muodostaa suuren emotionaalisen vaikuttimen omalle toiminnalle, teatteritaiteen tuominen lähelle ihmistä, omien valintojen ja elämään vaikuttavien asioiden tarkasteluun, tavoittaa juuri sen elementin, jonka teatteritaide on kautta aikojen tavoittanut: todellisuus muuttuu kirkkaaksi ja jaetuksi. Se mahdollistaa yksilölle dialogin sekä itsensä, että muiden vertaisten kanssa ja toisaalta myös joissain tilanteissa täysin toisenlaista elämää elävien kanssa. Hyvä Kätilö työskentelee pääasiassa kolmannen sektorin toimijoiden ja eri oppilaitosten kanssa. Hyvän Kätilön yhteistyökumppaneina ovat toimineet mm. Helsingin ja Espoon kaupungin sosiaalitoimet, MTKL, Ensi- ja turvakotien liitto, HUS ja pääkaupunkiseudun koulut. Toiminta perustuu lähtökohtaisesti hankerahoituksille.