Määränpäänä teatteri

Matkustaminen teatteritöiden perässä on monelle meistä freelancereistä enemmän kuin arkipäivää. Sinne mennään, missä pystymme työtämme palkkaa vastaan tekemään. Mikäli, kuten minulla, pysyvä koti ja perhe-elämä on pääkaupunkiseudulla, johtaa tämä työtilaisuuksien mahdollistuessa muualla aina väistämättä välillä uuvuttavaankin reissaamiseen eri kaupunkien välillä. Bussit, junat, metrot, ratikat, skuutit ja autot ovat tulleet puuduttavan tutuiksi.

Teksti: Jonas Saari

Oma, julkinen vai kimppakyyti?

Monet kollegat ymmärrettävästi vannovat oman kulkuneuvon tuomaan vapauteen valita lähtöaikansa. Luotan itse julkisiin, jotta esityksen jälkeisen adrenaliinin purkauduttua marraskuinen, pimeä ja hyinen tie ei tuudita kohtalokkaaseen uneen. Julkisilla matkustaessa on toki sitten kiinni muiden asettamissa aikatauluissa, mutta vapautuvat kädet ja mielen voi käyttää matkoilla tällöin parhaaksi katsomallaan tavalla hyödyksi. Silloin tällöin saattaa käydä niin, että esitys loppuu teatterikaupungissa kymmeneltä eikä julkisia enää mene. Tällöin oma kulkuneuvo on kätevä, jotta teatterikämpän tai hotellin sängyssä ei tarvitse kuluttaa yhtä ylimääräistä yötä vaan pääsee omiin lakanoihin tuhisemaan. Onneksi välillä kollegoiden kanssa päästään lavan ohella jakamaan myös kimppakyytejä ja näissä kohtaamisissa, kun kaikki ovat esityksen jälkeisessä raukeudessa ja hervottomuudessa, on jotain hyvin vapauttavaa.

"Mitä enemmän teatteritaloja ja kaupunkeja sopassa on, sitä suurempi on säädön määrä ja minuuttiaikataulutetut kalenterimerkinnät käskyttävät perheellisen arkea tarkasti eteenpäin."

Säätöä ja vääntöä

Mitä enemmän teatteritaloja ja kaupunkeja sopassa on, sitä suurempi on säädön määrä ja minuuttiaikataulutetut kalenterimerkinnät käskyttävät perheellisen arkea tarkasti eteenpäin. Läpsystä vaihtoa ja venymisiä sekä kopin ottoja puolin jos toisin tarvitaan. Hyvä sosiaalinen turvaverkko ilman muuta auttaa. Vaimoni on päivätöissä, joten saamme onneksi melko saumattomasti sumplittua ilta-aikoihin painottuvat teatterityöt ja perheen pyörityksen. Ollessani poissa kotoa pitempiä harjoitusjaksoja teknologia tuo onneksi mahdollisuuden läsnäoloon arjessa, jossa ei fyysisesti voi olla läsnä. Silloin tällöin, kun matka-aika teatterikaupunkiin ja takaisin ylittää reilusti varsinaisen työsuorituksen, sitä saattaa sadatella hetken aikaa, että tässäkö tämä elämä nyt sitten menee. Kotona arki tuudittaa kuitenkin nuutuneen teatterireissaajan takaisin arvokkaiden ja merkityksellisten hetkien pariin.

Hyvinvoinnista ja huollosta

Hyvinvoinnin ylläpito oli aiemmin vain Teatterikorkeakoulussa opettajien taholta heitetty ylimalkainen käsite, joka on vuosien varrella selkeästi ammatin ja muiden elämän osa-alueiden vaatimuksesta tullut erittäin tärkeäksi ja välttämättömäksi osaksi omaa palautumista. Jokaisella on omat tapansa ylläpitää hyvinvointiaan ja työkykyään, yksi samoaa sateisessa sienimetsässä kun toinen tehtailee triathloneita. Omat keinoni ovat varsin persoonattomat, mutta toimivat: kuntosali, podcastien kuuntelu sekä ystävien kanssa kahvittelu pitävät huolta kehon ja mielen tasapainosta kaiken tämän kaaoksen keskellä. Kehonhuollossa säännöllinen hieronta, Voice Massage / VoiceWell-hoidot sekä osteopatia/fysioterapia auttavat, kun keho on ammatin vaatimuksista esimerkiksi musikaaleja tehtäessä todella kovilla. Nämä ovat keinoja, jotka freelancerina hoidan omalla vastuulla, ajalla ja varoilla, joita verottaja ei aina hyväksy sellaisenaan tai ymmärrä ylläpitäviksi toimiksi.

"Koetan kovasti olla sitomatta arvoani ja arvostustani ihmisenä puhtaasti ammatillisiin saavutuksiin, joskin tiedostan, että tarve tulla nähdyksi mahdollisten uusien työnantajien toimesta on aina varmempi tae uusien työmahdollisuuksien saavuttamiseen."

Jaksamisesta

Oma jaksaminen on oikeastaan koronasta lähtien ollut hyvin paljon varmasti itse kullakin mielessä. Maailmanlaajuinen pandemia tai hallituksen kulttuurivihamieliset säästöpäätökset eivät suoranaisesti ole meidän kontrolloitavissamme, mutta työkyvyn ylläpito sekä mielekkyyden ja hyödyllisyyden kokemukset eritoten itsestä johtumattomien, hyisevien työttömyysjaksojen aikana ovat. Noina aikoina olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan kouluttamaan osaamistani eteenpäin monipuolisesti kiinnostavilla kursseilla, joita muun muassa Ilmaisuverstas sekä yksityiset toimijat tarjoavat. Terapia sekä muut henkisen hyvinvoinnin ylläpitoa edesauttavat toimenpiteet, kuten vaikkapa ammatin erityispiirteistä länkyttäminen kollegoiden kanssa ovat allekirjoittaneelle tulleet tutuiksi ahdingon ja apeuden aikakausina. Aito yhteys ja läsnäolo toisiin toimii pitkässä juoksussa yllättävän paljon paremmin mielenlaadun parantajana kuin vaikkapa purkillinen Nutellaa tai somen syövereissä norkoilu kuudetta tuntia putkeen.

Vapaa palkkasoturi

Freelancer on oman itsensä työnhyvinvoinnin seuraaja sekä kehityskeskusteluiden pitäjä. Freelancerius on näennäistä vapautta jatkuvasti hakea mielekkäitä töitä ja todistaa kerta toisensa jälkeen vaihtuville taiteellisille työryhmille pätevyyttään juuri tähän produktioon. Monet ihan ymmärrettävästi uuvahtavat tähän epäsuhtaiseen oravanpyörään. Toive turvallisesta ja ymmärtävästä työyhteisöstä toki pysyy, mikä työnantaja sen milloinkin sattuu mahdollistamaan. Koetan kovasti olla sitomatta arvoani ja arvostustani ihmisenä puhtaasti ammatillisiin saavutuksiin, joskin tiedostan, että tarve tulla nähdyksi mahdollisten uusien työnantajien toimesta on aina varmempi tae uusien työmahdollisuuksien saavuttamiseen. Yritän myös välttää liiallista vertaamista muihin kollegoihin ja heidän saavutuksiinsa. On luotettava omaan ammattitaitoonsa, osaamiseensa, kokemukseensa ja intuitioonsa tuoda työyhteisöihin positiivinen sekä arvostava ilmapiiri. Ainoa tapa selvitä tästä kaikesta pää pinnalla on mielestäni lopulta nähdä teatteri ja sen luomat mahdollisuudet yhteisenä pelikenttänä, jossa jokainen vuorollaan toinen toistaan tukien pääsee toivottavasti loistamaan!