Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Epävarmuus ja tuen puute kuormittavat – Taiteen edistämiskeskus taitelijan hyvinvoinnin asialla

Taiteen edistämiskeskus on jo pitkään ollut kiinnostunut taiteilijoiden työhyvinvoinnista. Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisena virastona erityisesti taiteen vapaan kentän yhteisöjen asiat ovat osa Taiken tehtäväkenttää. Vapaan kentän toimijoilta puuttuu työterveyspalveluita ja omassa työssä jaksamiseen liittyvää ohjausta, joissa taiteilijan työn erityispiirteet tunnistettaisiin.

Kuva: Timo Hartikainen

Tietojen koonti: Virpi Rautsiala

Taiteilijat nauttivat työnsä itsenäisyydestä, omaehtoisuudesta, vapaudesta ja asioiden jakamisesta yleisön sekä erilaisten yhteisöjen kanssa. Taiken taiteilijoiden hyvinvointia käsittelevissä projekteissa käydyissä monitaiteisissa keskusteluissa kuitenkin toistuu omassa työssä jaksaminen, työn jaksottaminen sekä arjessa selviytyminen. Monilla törmäykset yhteiskunnan, viranomaisten ja julkisen vallan kanssa sekä ymmärryspula omaan ammatinkuvaan liittyen ovat aiheuttaneet kuormitusta.

Nuorten taiteilijoiden kokemukset hälyttäviä

Maaliskuussa 2023 julkaistu Taiteen ja kulttuurin barometri osoittaa, että taiteilijoiden kokemus työnsä merkityksellisyydestä on vahvaa, mutta monet epävarmuustekijät heikentävät työhyvinvointia. Suurin osa alle 35-vuotiaista vastaajista oli huolissaan jaksamisestaan.

"On myös henkisesti raskasta, että voidakseen tehdä omaa työtään, täytyy ensin voittaa kilpailu tai apurahalotto."

Taiken ja Cuporen yhteistyönä laadittavassa barometrissa seurataan vuosittain taiteilijoiden näkemyksiä ajankohtaisista ilmiöistä. Taiteilijoiden työhyvinvointia on Suomessa aiemmin tarkasteltu varsin vähän.

Lähes kaikki barometrikyselyyn vastanneet taiteilijat kokivat tekevänsä itselleen merkityksellistä työtä ja uskoivat omalla taiteellaan olevan annettavaa myös muille. Taiteilijoiden työhyvinvointia kuormittavat kuitenkin toimeentulon epävarmuus ja tulojen pienuus, kilpailu apurahoista ja niiden hakemisen työläys sekä palkaton työ.

Kuormitus näkyy pelkona jaksamisesta. Yli puolet taiteilijoista kokee huolta psyykkisestä jaksamisestaan. Alle 35-vuotiaista taiteilijoista valtaosa ilmoitti huolen olevan jatkuvaa tai melko usein toistuvaa.

”En tiedä kuinka moni muussa työssä oleva ihminen jaksaisi jatkuvaa torjumista ja hylätyksi tulemista. […] On myös henkisesti raskasta, että voidakseen tehdä omaa työtään, täytyy ensin voittaa kilpailu tai apurahalotto”, kirjoittaa alle 35-vuotias kuvataiteilija vastauksessaan.

Esittävissä taiteissa alanvaihto on monella mielessä

Lisäksi taiteilijoiden työhyvinvointia heikentää työterveyshuollon puute. Suurin osa taiteilijoista työskentelee myös sairaana ja kolme neljästä vastaajasta pelkäsi, että sairauslomalle jääminen vaikuttaisi tuloihin ja työmahdollisuuksiin. On selvää, että työterveyshuollon puute jättää taiteilijat yksin työperäisten ongelmien kanssa.

Työhyvinvointi on tärkeä kysymys ammattitaiteilijoille. Ilman sitä taidekenttä kuihtuu. Kaikista barometrikyselyyn vastanneista taiteilijoista 40 prosenttia kertoi harkinneensa ammatinvaihtoa tai vaihtaneensa ammattia viimeisen vuoden aikana. Erityisen selvästi tämä näkyi nuorilla taiteilijoilla sekä esittävien taiteiden parissa.

Useita kehittämiskohteita hyvinvoinnin parantamiseksi

Barometrista nousee myös ratkaisuja. Vakaan toimeentulon ja sosiaaliturvan ohella vapaus vaikuttaa oman työn tavoitteisiin, sisältöihin ja aikatauluihin on taiteilijoille tärkeä työhyvinvointia tukeva tekijä. Myös yhteisöllisyys on keskeistä: taiteilijat kaipaavat enemmän kohtaamisia ja asioiden jakamista muiden taiteilijoiden kanssa sekä enemmän palautetta työstään.

Tarve taiteilijoiden työhyvinvoinnin kehittämiselle sekä ammatillisen kehittymisen tukemiselle on tunnistettu, ja muun muassa Taike on käynnistänyt taiteilijoiden työskentelyedellytysten kehittämisohjelman, jonka parissa juuri näitä ratkaisuja kehitetään ja kokeillaan käytännössä.

Mitä juuri nyt Taikessa on tarjolla?

Työhyvinvointipäivät

Osana Mielenterveyden työkalupakki -hanketta toteutetaan maksuttomia työhyvinvointipäiviä. Päivät tarjoavat taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-aloilla työskenteleville mahdollisuuden oman työhyvinvoinnin pohtimiseen. Ohjelmat vaihtelevat paikkakunnittain, mutta niiden sisällöt koostuvat kaikkialla asiantuntijapuheenvuoroista, jaksamista tukevista työpajoista sekä mielen ja kehon palautumiseen tähtäävistä toimista. Työhyvinvointipäivien tarkoitus on myös tarjota mahdollisuus yhteisölliseen ja vertaisuuteen rakentuvaan kohtaamiseen ja verkostoitumiseen. Päivä sisältää lounaan ja kahvit.

Työhyvinvointipäivien seuraavat ajankohdat:

  • Turku 23.10.2024, klo 9.30–16
  • Helsinki 18.11.2024, klo 9.30–16

Mielenterveyden ensiapu 2® -koulutukset

Mielenterveyden ensiapu 2® – Haavoittuva mieli -koulutukset on suunnattu suunnattu taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-aloilla työskenteleville. Koulutus sisältää tietoa yleisimmistä mielenterveyden häiriöistä ja antaa valmiuksia avun tarpeen arviointiin ja hankkimiseen. Koulutus on maksuton.

Koulutus on Mieli ry:n rekisteröimä. Mielenterveyden ensiapu 2 -koulutukseen osallistuminen ei edellytä aiempaa osallistumista Mielenterveyden ensiapu 1 -koulutukseen.

Loppusyksystä järjestettävät koulutukset:

  • Porissa 7.-8.11.2024, klo 9.00-16.00

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen työhyvinvointipäiviin ja syksyn koulutuspäiviin on auki ja sulkeutuu kaksi viikkoa ennen tilaisuutta. Tarkemmat tiedot tapahtumista ilmoittautumislinkkeineen löytyvät Taiken sivuilta.

Käynnissä olevat vertaisryhmät

Koulutusten ja tapahtumien lisäksi Työterveyslaitos ja Taike yhteistyökumppaneineen järjestävät työkykyä tukevia valmennus- ja vertaisryhmiä. Valmennus- ja vertaisryhmät kokoontuvat vuonna 2024 Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Seinäjoella, Tampereella, Turussa ja Vaasassa sekä etänä. Ilmoittautuminen ryhmiin on päättynyt.

Lisätietoa

Taike ja Cupore tuottavat myös tietoa eri alojen taiteilijoiden työhyvinvoinnista, voimavara- ja kuormitustekijöistä sekä työterveyshuollosta ja muista työhyvinvointia tukevista palveluista Taiteen ja kulttuurin barometrissa vuonna 2022 kerätyn kyselyaineiston ja muiden aineistojen pohjalta.

Taike ja Cupore myös tuottavat tietoa eri alojen taiteilijoiden työhyvinvoinnista, voimavara- ja kuormitustekijöistä sekä työterveyshuollosta ja muista työhyvinvointia tukevista palveluista Taiteen ja kulttuurin barometrissa vuonna 2022 kerätyn kyselyaineiston ja muiden aineistojen pohjalta. Tiedontuottaminen on erityisen tärkeää, sillä se tekee työhyvinvointiin liittyvät haasteet, ongelmat ja onnistumiset näkyviksi.

Virpi Rautsiala on näyttelijä, joka työskentelee vuosina 2023–2026 Sillanrakentajat-kehittämishankkeessa. Sillanrakentajat -hanke on monialainen kehittämishanke, joka edistää taiteilijoiden osaamista, yhteistyöverkostoja ja työllistymismahdollisuuksia Itä-Suomessa.

Linkit: