Vuoden teatterinäyttelijä Juha Pulli esittää murhamysteerin kaikki epäillyt: “Suuri osa hahmoista löytyi jo ensimmäisessä koe-esiintymisessä”

Vuoden teatterinäyttelijä Juha Pulli palkittiin kymmenestä eri roolihahmosta. Useiden hahmojen välillä taituroinnin lisäksi Murha kahdelle -näytelmä haastoi Pullia myös musikaalisesti: hän opetteli pianonsoiton harjoittelemalla joka päivä puolen vuoden ajan.

Teksti: Anna Mellin
Kuvat: Tero Vihavainen

Kun Juha Pulli kuuli näyttelijä-muusikko Joel Mäkiseltä, että Mäkinen ja ohjaaja Chris Whittaker olivat tekemässä Murha kahdelle -nimistä (alunperin Murder for Two) näytelmää, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, ettei juttu tainnut olla häntä varten.

Dekkareille ja murhamysteereille kumartavassa, komediallisessa musikaalissa kaksi näyttelijää esittää useita eri rooleja, samalla säestäen toisiaan pianolla. Mäkinen näyttelisi paikallispoliisi Marcus Moscowiczia ja hänelle haettiin esitykseen pariksi näyttelijää, joka esittäisi murhamysteerin kaikki 10 epäiltyä hahmoa.

“Mun pianonsoittoni oli alkeistasolla ja musikaaliaukkareista saamani kokemukset eivät olleet enää hetkeen rohkaisseet hakemaan musikaaleihin mukaan. Ei kuulostanut ihan siltä, että mun osaamiseni riittäisi tähän”, Pulli kertoo myöhemmin.

Pulli päätyi kuitenkin Mäkisen kannustamana hakemaan mukaan näytelmään, koska näyttelijäntyöllisesti se kuulosti hyvin kiinnostavalta.

“Tein päätöksen, että hyvä on, haetaan mukaan ja teen kaikkeni sen eteen että tulisin valituksi hommaan. Jos haen johonkin rooliin, niin haluan tehdä sen aina täysillä. Siksi tulee mietittyä jo etukäteen, onko työ sellainen, mikä voisi olla itselle soveltuva”, hän kertoo.

Koe-esiintyminen kymmenelle hahmolle

Kun Pulli sai kutsun koe-esiintymiseen, sukellettiin suoraan näyttelijäntyön syvään päätyyn. Hän sai tekstit kahteen kohtaukseen, joissa kaikki näytelmän epäillyt olivat läsnä. Kohtauksissa hahmot kävivät dialogia keskenään ja yhdessä Mäkisen esittämän Marcus Moscowiczin kanssa.

Pulli sai jokaisesta hahmosta pienen kuvailun, jossa esiteltiin hahmon ominaisuuksia.

Hän sai nopeasti kiinni roolien ja kohtausten ideasta, vaikka ei tuntenut itse näytelmää ollenkaan.

“Lähdin ratkomaan henkilöitä näiden kahden kohtauksen perusteella ja sain aika vaivattomasti luotua hahmoille tietyt äänet ja eleet. Koe-esiintymisessä hahmot ja kohtaukset rullasivat jo todella hyvin”, Pulli kertoo.

Koe-esiintymisessä Pullin piti myös laulaa hahmoina, mikä ei tuottanut ongelmaa.

“Mutta sitten kun piti soittaa pianoa, ei siitä sitten jännityksen keskellä tullut oikeastaan yhtään mitään”, hän kertoo.

Pianonsoiton epäonnistumisesta huolimatta Pulli pääsi prosessissa eteenpäin ja sai kolme viikkoa aikaa harjoitella vaativan pianokappaleen. Taitoja oli viikkojen aikana selvästi hiottu, eikä jännityskään saanut enää Pullista yliotetta - ja niinpä hänelle päädyttiin toisen koe-esiintymiskierroksen päätteeksi tarjoamaan epäiltyjen roolia.

Myös yhteistyö Mäkisen kanssa pelasi jo koe-esiintymisestä lähtien. Pulli ja Mäkinen olivat kurssikavereita Teatterikorkeakoulusta, mutta eivät olleet vielä tehneet töitä ammattikentällä yhdessä.

“Meillä on hyvin samanlainen tapa käsitellä rytmiä ja tekstiä tarkasti ja selkeästi. Yhteistyömme on kivaa, kuplivaa ja kannustavaa. Sen lisäksi vaadimme itseltämme ja toisiltamme paljon”, Pulli kertoo yhteisen sävelen löytymisestä.

Lukematon määrä toistoja

Reilun neljän viikon harjoittelujaksoa Pulli kuvailee intensiiviseksi. Nopeatempoisessa näytelmässä tekstiä, lauluja ja hahmojen vaihtumisia oli opeteltavana niin paljon, että Pulli kävi harjoitusten lisäksi joka ilta koko näytelmän läpi.

Vaikka moni lopullisista hahmoista oli löytynyt jo koe-esiintymisessä, oli työtä vielä paljon edessä.

“Harjoituksissa tekstiä käytiin läpi hyvin pienissä pätkissä. Muutaman repliikin mittaisia pätkiä toistettiin loputtomasti, että hahmojen vaihtumiset saatiin rakennettua sujuviksi. Sen jälkeen näistä paloista kasattiin isompia kokonaisuuksia,”, Pulli kertoo.

Esityksen ohjaaja Whittaker tunnetaan erityisesti koreografina. Murha kahdelle oli hänen debyyttiohjauksensa Suomessa.

“Chris on nopea reagoimaan. Jos meillä oli joku ongelmallinen kohta, häneltä tuli aina nopeasti ehdotus, jolla päästiin eteenpäin”, Pulli kertoo yhteistyöstä.

Pulli kehuu myös Whittakerin kykyä lukea, millainen näyttelijöiden fysiikka oli. Tätä tietoa ohjaaja hyödynsi fyysistä materiaalia luodessaan.

“Mun ei tarvinnut taipua johonkin hankalaan fyysiseen asiaan, joka annetaan ulkopuolelta, vaan Chris pystyi käyttämään minun fyysisiä vahvuuksiani hyödyksi, mikä tietysti nopeutti ja sujuvoitti kokonaisuutta”, Pulli kuvailee.

Otsalampun valossa

Pianon soittamisen Pulli aloitti jo hyvissä ajoin ennen harjoituskautta. Koska hänen nuotinlukutaitonsa ei ollut tarpeeksi hyvä pianokappaleiden tehokkaaseen opettelemiseen itsekseen, hän pyysi muusikko Maritta Manneria soittamaan kappaleet videolle.

“Suurimman osan kappaleista olen opetellut imitoimalla ja matkimalla. Ja sehän vie tietysti aikaa. Soitin puoli vuotta joka ilta, kun lapset olivat menneet nukkumaan”, Pulli kertoo.

Iltaisin pianon ääressä kului kahdesta neljään tuntia. Sähköpiano kulki hänen mukanaan kaikkialle.

“Oltiin yli kaksi kuukautta kesämökillä, jossa ei ollut sähköjä. Illalla piti laittaa aggregaatti päälle ennen kuin pääsi harjoittelemaan. Kun loppukesän illat pimenivät, piti hankkia otsalamppu, jotta näki harjoitella”, Pulli muistelee.

Ensi-illan lähestyessä Pulli oli kuitenkin saanut opeteltua kaikki säestettävät kappaleet.

“Kaikkien asioiden ratkominen ja yhteenliittäminen vei sen verran paljon aikaa, että saatiin eheä läpimeno ilman katkoksia vasta ennakkonäytöksessä, päivää ennen ensi-iltaa. Ensi-iltaan mentiin aika nöyrinä, mutta onneksi se meni mukavasti ja rennosti”, Pulli kertaa.

Murha kahdelle sai ensi-iltansa 8.11.2023 Musiikkiteatteri Kapsäkin ja Linnateatterin yhteistuotantona. Kapsäkin ensi-illan jälkeen näytelmä matkusti alkuvuonna 2024 Linnateatteriin Turkuun. Sen jälkeen musikaali on kiertänyt ympäri Suomen.

Vauhdin pohjalla kurinalaisuus

Ensi-iltansa jälkeen näytelmä sai hyvät arviot, myös näyttelijöiden työskentelyä ja yhteispeliä hämmästeltiin.

“Katsojat selvästi viihtyvät ja nauravat. Palaute on ollut hyvin positiivista. Tuntuu mahtavalta, että moni katsoja on kertonut nähneensä esityksen jo aiemmin tai aikovansa tulla katsomaan sen uudestaan”, Pulli kertoo.

Pulli ja Mäkinen ovat lavalla lähes koko puolitoistatuntisen näytelmän ajan ja silti nopeatempoinen näytelmää etenee ja eskaloituu pikajunan tavoin.

“Kaiken vauhdin pohjana on kurinalainen kokonaisuus”, Pulli muistuttaa.

Vaikka näytelmä on vauhdikas, eivät Pullin mukaan hahmot mene keskenään sekaisin. Yksi kommellus hänelle kuitenkin muistuu mieleen.

“Eräässä Linnateatterin esityksessä annoin jostain ihmeen syystä 12-henkisen poikakuoron hahmoille uudet nimet. Oikeasti niiden nimet olivat Timmy, Yonkers ja Skid, mutta kutsuin niitä vahingossa Stöngiksi, Grönziksi ja Tönksiksi. Ne olivat sellaisia nimiä, joita lapseni antoi siinä kohtaa pehmoleluilleen. Paljon konsonantteja, vähän jopa puolalaishenkisiä”, Pulli muistelee.

Pulli ja Mäkinen joutuivat käyttämään keksittyjä nimiä koko loppuesityksen ajan.

Epäiltyjen joukosta on myös löytynyt oma suosikki.

“Tämä aina ihmetyttää kaikkia, mutta mun suosikkihahmoni on tohtori Griff, joka on puhelias, sivistynyt lakoninen psykiatri. Griff on melko arvaamaton, kulkee 90 asteen kulmassa ja haluaa saada ystävän. Hänessä on jotain sellaista mystisyyttä ja kiehtovuutta, joka nostaa hänet omaksi suosikikseni”, Pulli kertoo.

Ehdokkuus itsessään iso virstanpylväs

Pulli kertoo, että jo ehdokkuus palkinnonsaajaksi merkitsi hänelle paljon.

“Koin valtavan onnellisuuden tunteen jo siitä, kun sain kuulla, että minut on asetettu ehdolle vuoden teatterinäyttelijäksi. Kun näin, miten upea joukko oli kanssani ehdolla, en mitenkään osannut olettaa, että tunnustus osuisi omalle kohdalle”, hän kommentoi.

Koko uransa freelancerina toiminut Pulli on huomannut välillä kaipaavansa pidempiaikaisempaa työryhmää tai porukkaa, joka ei projektin päättyessä hajoaisi tahoilleen.

“Olen huomannut, että freelancerius on aika yksinäistä puuhaa ja vuosien aikana olen ymmärtänyt kaipaavani jonkinlaista omaa porukkaa, jonka kesken voisi jakaa asioita ja tuntea kollegiaalista arvostusta myös pidemmässä mittakaavassa kuin vain projektin tasolla. Vuoden teatterinäyttelijäksi valinta täyttää sitä aukkoa minussa. Koen että minut ja työni on nähty, ja vieläpä suuresti arvostamieni kollegojen taholta”, Pulli sanoo.