Meidän kaikkien Helena

Liiton pitkäaikainen työntekijä Helena Vesajoki kuoli 27.2.2025.

Kun saimme tiedon Helenan poismenosta tuntui luontevalta, että muistelisimme häntä jäsentiedotteen lisäksi myös Ämyrissä. Miksi? Koska Helena oli vuosikymmenet kaiken muun työnsä lisäksi myös Ämyri – Taltrattenin sielu ja sydän.

Muistojaan kirjasivat: Helena Ryti (Näyttelijäliiton puheenjohtaja 2014–2019), Pinja Hahtola (Ilmaisuverstaan varapuheenjohtaja 2017–2021), Jane Kääriäinen (Ilmaisuverstaan puheenjohtaja 2017–2021), Krista Putkonen-Örn (Näyttelijäliiton varapuheenjohtaja 2011–2019).

Helena Ryti: Helena oli ihminen, joka työtoverina merkitsi minulle paljon. Kun aloitin liiton hallituksessa 2003, Helena oli minulle jo tuttu ohjeistuksineen ja neuvoineen erityisesti freelancerin työttömyysturvaan liittyvissä asioissa. Verovähennysten perusteluiden (esim. piilolinssien vähennyskelpoisuus) puolesta Helena jaksoi taistella, vaikka ymmärrystä verottajan taholta ei juuri koskaan tullutkaan.

Ämyrin toimituskunnassa yhteistyömme varsinaisesti alkoi. Lehden visuaalinen ilme ei olisi ollut niin korkeatasoista kuin se painettuna lehtenä oli ilman Helenan erityisosaamista. Hän kurssitti itseään oppiakseen aina lisää siitä, mitä lehden ulkonäkö ja taitto kulloinkin vaati. Helena suhtautui kunnianhimoisesti toimitustyöhön. Kävi jopa niin, että eräässä teatterialan lehdessä keskusteltiin siitä, oliko Ämyri liian korkeatasoinen pelkäksi jäsenlehdeksi, ja näin ollen se söisi tältä alan lehdeltä lukijoita. Kyseinen kommentti sai Helenan puhkeamaan hersyvään nauruun: ”Tehdäänpä taas liian hyvää lehteä!”

Olen Helenalle suuressa kiitollisuuden velassa siitä, kuinka hän suhtautui myönteisesti ja kannustavasti soveltavan teatterin kenttään ja näyttelijöiden uusiin työmahdollisuuksiin. Ensinnäkin se näkyi soveltavan omien sivujen luomisessa Ämyriin. Erityiskiitos kuitenkin lankeaa hänen työpanokseensa liiton näyttelijöille järjestämässä ESR-rahoitteisessa vuoden mittaisessa ”Näyttelijäsoveltamossa” 2018–2019. Kaikki, jotka ovat olleet tekemisissä ESR-rahoituksen kanssa, tietävät mikä byrokratian kukkanen ja lomakehelvetti se on. Huvittavinta (samalla kuitenkin varsin työlästä) oli rahoittajan vaatimus siitä, että kaikissa painotuotteissa liiton logo ei saanut olla isompi kuin ESR:n logo. Koska logot olivat erimuotoisia siihenkin tarvittiin Helenan kekseliäisyyttä. Koulutuksesta piti tehdä myös juliste. Niinpä yhdessä kiroilimme, nauroimme ja tapetoimme Annankadun seiniä vaatimusten mukaisesti. Ilman Helenan valtavaa, suorastaan uhrautuvaa työpanosta me vastuuopettajat olisimme olleet raporttien, läsnäololistojen, koko järjettömän paperisodan kanssa lirissä.

Kutsuimme toisiamme sanalla kaima – olihan se kaksitavuisena lyhyempi kuin kolmitavuinen Helena. Sitä paitsi vuosittaiset nimipäiväonnittelut eivät meiltä päässeet unohtumaan.

Kun Helena muutti Tohmajärvelle, yhteydenpitomme jatkui puhelimitse – ja niihin puheluihin ei tunti riittänyt. Milloin kävimme läpi muuten vaan kuulumisia, milloin hänen opiskeluunsa liittyviä kotitehtäviä ja vielä jokin aika sitten sairauden mukanaan tuomaa surua, luopumista, mutta myös toivoa.

Kaipaan naurua, nurkan takana röökillä kiroilua ja Suvirannassa raikuvaa Nälkämaan laulua!

Kiitos kaikesta, kaima!

Pinja Hahtola: Helena oli ensimmäinen konkreettinen kosketukseni Näyttelijäliittoon. Helena kannusti minua juuri liittoon uutena jäsenenä osallistumaan Speedmeetingiin, joka tuntui tietysti hurjalta aloitukselta. Tilaisuudessa Helena toivotti mukaan näyttelijäyhteisöön niin lämpimästi, että kaikki jännitys ja epävarmuus oli tiessään. Ja lopulta olinkin jo itse mukana Ilmaisuverstaan toiminnassa ja usein Helenan kanssa vastaanottamassa Speedmeetingiin saapuvia näyttelijöitä; jännittyneitä ensikertalaisia ja jo vanhoja konkareita.

Ystävyys Helenan kanssa oli erittäin toiminnallista ja sisälsi innostunutta tapahtumien suunnittelua, hiki hatussa puurtamista ja erilaisista olosuhteista (mm. pandemia) selviytymistä. Yhdessäolo Helenan kanssa oli aina hersyvän hauskaa ja turvallista, välitöntä ja aitoa. Helena oli minulle myös Diana, prinsessan mukaan nimetty. Tämä erityinen lempinimi sai alkunsa, kun eräiden pikkujoulujen loppuillasta Helena harmitteli, ettei hänellä ole koskaan ollut lempinimeä ja toivoi, että sellainen keksittäisiin. Salamana suustani tuli ulos: Diana. Helena ihastui ikihyväksi uuteen lempinimeensä, ja hymy oli niin leveä kuin vain Helenalla voi olla! Ystävyys tiivistyi Ilmaisuverstaan vuosien aikana. Jakaessamme puheenjohtajavastuuta Jane Kääriäisen kanssa perustettiin WhatsApp-ryhmä, joka sai nimekseen ”Kuuma linja”. Tämä meidän kolmen viestiryhmä säilyi aktiivisena vielä siinäkin vaiheessa, kun siirryimme pois Ilmaisuverstaan hallituksesta ja kun Helena muutti Tohmajärvelle.

Sydäntä särkevä viesti Helenan sairastumisesta saavutti meidät ”kuumislaiset” loppukesästä, ja Helenan toiveesta tieto pysyi hyvin pienessä piirissä. Syksyllä ehdittiin onneksi tehdä retki Tohmajärvelle. Ja silloin vielä toivo syövän selättämisestä eli. Nyt suru on suuri ja syvä, ja ikävä kova. Pumpulin pehmeää taivasmatkaa, rakas Diana!

Jane Kääriäinen: Helenalla oli sydän siellä missä pitääkin. Ihailen ja kaipaan sitä valoa ja naurua, joka hänessä oli! Se innostus, turva ja asioiden aikaansaaminen ja rakkaus Ilmaisuverstaaseen ja ihmisiin; Helena oli aina läsnä. Saatiin yhdessä verstaalla isoja aikaan. Myös minulle hän oli Diana, joka aina nauroi kun kuuli sen Pinjan sanomana. Sitä naurua kaipaan!

Krista Putkonen-Örn: Kun 2000-luvun alkupuolella aloin aktiiviseksi jäsentoimijaksi liitossa, sinä Helena olit se, johon oli helpointa ja varminta ottaa aina ensin yhteys jos oli jotain kysyttävää. Hyvin pian alkoi tulla mantraksi: kysytään Helenalta. Ja kun sitten kysyttiin – ihan mitä tahansa – sai varmasti vastauksen, joka auttoi eteenpäin. Jos vastaus ei tullut suoraan ”apteekin hyllyltä”, siihen voitiin aina luottaa että sen jossain kohtaa sai.

Joka ikinen kerta kun soitin liittoon ja vastasit puhelimeen, puhelussa käytiin läpi muutakin kuin ”asiaa”. Kun vuosia vieri ja työkaveruus syveni, puhelutkin venyivät usein pitkiksi ja niitä käytiin muulloinkin kuin työajalla. Verstaan kokousten jälkipuinti Meritullinkadun portailla saattoi venyä pitkäksikin – oli paljon kaikkea muutakin asiaa ja maailmaa parannettavana.

Muistan ihania hilpeitä hetkiä verstaan hulinoissa, muistan ison energian kun pistettiin pystyyn Speedmeetingiä tai muita tapahtumia. Olit ihminen, joka kantoi suurta vastuuta niin Ilmaisuverstaan, Mimmi Lähteenojan säätiön kuin Näyttelijäliiton asioissa. Kun jätit työsi liitossa ensi ajatukseni oli, että miten me selvitään – sillä sinä olit liiton sydän. Lähdit tästä maailmasta aivan liian pian ja olisi ollut oikeus ja kohtuus, että olisit saanut nauttia vapaasta elämästä pidempään ilman suurempia vastuita. On ikävä nauruasi ja loistavaa huumorintajuasi. Kiitos Helena ihan kaikesta!