Äänessä musikaalien suomentajat

Ämyri haastatteli kolmea musikaalien suomentajaa ottaakseen selvää, miten musikaalit taipuvat suomeksi. Laulaja, näyttelijä ja suomentaja Hanna Kaila, suomentaja Paavo Leppäkoski ja musiikkiteatterin monityöläinen Jyri Numminen jakavat polkunsa musikaalisuomennosten pariin, perkaavat kääntämiseen liittyviä haasteita sekä kertovat, ajattelevatko näyttelijöitä käännöstyötä tehdessään.

Teksti: Anna Mellin

Miten päädyit kääntämään musikaaleja?

Hanna Kaila: Se oli sattumankauppaa. Olen koulutukseltani näyttelijä ja laulaja. Pidin omia lauluiltoja ja monesti halusin esittää komediallisia konekiväärisarjatulitekstijuttuja. Mutta olin sitä mieltä, että englanniksi mä en osaa lausua niin suvereenisti kuin ehkä pitäisi, jotta saisin komiikan pidettyä mukana. Koska yhtä biisiä esittäessä ei ole vastuuta kaaresta, aloin suomennella tekstejä itselleni. Tein semmoisia komediallisia sovituksia. Ja kun tiedettiin, että tein tällaista, niin alettiin myös kyselemään.

Ensimmäinen käännös oli Pauliina Kiurun kanssa yhdessä tehty Closer Than Ever. Sen jälkeen vuonna 2014 Samuel Harjanne kysyi, että suomennetaanko yhdessä Kolme pientä porsasta, joka esitettiin KokoTeatterissa. Samuel ohjasi ja minä olin lavalla muiden kanssa.

Jyri Numminen: Päädyin kääntämään musikaaleja, kun opiskelin Lahdessa musateatteriesiintyjäksi. Huomasin, että oli paljon teoksia, joille ei ollut saatavilla käännöksiä suomeksi. Perustimme yhdistyksen ja päätettiin tehdä Rent-musikaali Lahdessa. Sitten otimme yhteyttä oikeuksienhaltijaan Lontoossa ja kysyimme, olisiko mahdollista tehdä uusi käännös. Sieltä tuli lupa, ja se oli ensimmäinen kokonainen musikaali, jonka käänsin.

Paavo Leppäkoski: Muistan, että kävin Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa Tarzan-musikaalin lokakuussa 2014. Silloin bongasin ensimmäistä kertaa käsiohjelman tekijäluettelosta suomennos-nimikkeen. Muistan ajatelleeni, että onpa siistiä, että joku ihan työkseen pohtii ja pähkäilee, että mitenhän tämä menisi suomeksi.

Ei se ollut mikään suuri ahaa-elämys, mutta tämän jälkeen huomasin, että kun kävin katsomassa käännettyjä esityksiä, niin kerta toisensa jälkeen mietin sitä, että millaistahan tätä on ollut suomentaa ja mitenhän tämä on mennyt englanniksi. Jossain kohtaa rupesin pähkäilemään sitä enemmän ja aloin kirjoittamaan itselleni pöytälaatikkoon musikaalilauluista. Harrastelemaan sellaista omaksi ilokseni.

Vuonna 2021 satuin sanomaan oikealle ihmiselle oikeaan aikaan, että harrastan tällaista. Ei mennyt aikakaan, kun sain käännettäväksi The Prom -musikaalin Rantasalmen Nuorisoteatterille. Se oli mun eka täyspitkä musikaalisuomennos.

Mikä on haastavinta musikaalien kääntämisessä?

Jyri Numminen: Englannin kielen lukuisat yksitavuiset sanat, kuten artikkelit ja prepositiot, joita käytetään usein tehokeinona, ovat hankalia kääntää suomeksi. Niiden kanssa tulee kirottua. Kiva haaste on myös dialogirytmin kanssa leikkiminen ja alkuperäiseen tekstiin kirjoitetun, tarpeeksi rullaavan rytmin hakeminen suomen kieleen.

Kääntäminen on kuin matematiikkaa, pelkkää ongelmanratkaisua. Kun suomen kielen rakenne on niin erilainen kuin englannin, kääntäjän on pakko tehdä muutoksia alkuperäiseen tekstiin. Esimerkiksi sanapainot ovat suomen kielessä aina ekalla tavulla, mikä pakottaa kääntäjän miettimään, kuinka saada teksti kuulostamaan ja tuntumaan samalta kuin alkuperäinen. Kääntäjän on myös otettava huomioon rytmi ja melodisuus, jotta laulut voidaan esittää laulettavina ja ymmärrettävinä.

Paavo Leppäkoski: Haastavinta on biisien kääntäminen. Täytyy löytää oikeanmakuiset sanat, jotka kaiken lisäksi istuvat nuottiin. Usein tilanne on se, että vitsi mulla olisi tähän ihan täydellinen vaihtoehto, mutta siinä on neljä tavua ja nuotissa on tilaa kolmelle. Mitä mä nyt teen? Se on sellaista ristisanojen ratkomista.

Lyriikan kääntäminen on aina kompromissi, koska suomeksi sanapainot ja tavujen pituudet asettuvat niin eri tavalla kuin englanniksi.

Muuten työ on aika samanlaista kuin mikä tahansa kääntäminen. Inhorealistisesti sanottuna istun kaksi kuukautta tietokoneen äärellä, hakkaan päätäni näppäimistöön ja toivon, että teksti syntyy. Eihän se oikeasti näin kamalaa ole, mutta vaikeaa kyllä.

Hanna Kaila: Haastavinta musikaalien kääntämisessä on tilankäyttö. Meillä on rajallinen määrä sanoja ja suomen kielessä on turhauttavan vähän yksitavuisia sanoja. Jos lisää yhdenkin kirjaimen, merkitys voi muuttua. Lisäksi lyriikoissa on usein nerokkaita elementtejä, joten on tärkeää, että teksti on älykästä eikä riimit toista itseään. Tekstistä tulee helposti iskelmähtävää, kuten hiekkarantaa, santaa, lantaa, kantaa, tän tyyppistä. Jos aikamuoto muuttuu, se vaatii lisää tavuj a, mikä tekee kääntämisestä entistä haastavampaa.

Usein lauluissa on myös repriisi eli vaikka jonkun biisin häntä esitetään parin biisin päästä uudelleen ja sitten siinä ne samat lauseet onkin ihan eri rytmissä, koska niin voi tehdä. Suomeksi se on todella vaikeaa, koska suomenkielisiä sanoja ei voi vääntää eikä kääntää ilman, että ne menettää merkityksensä tai saavat uuden merkityksen.

Ja numeraalit, voi luoja. Come From Awayssa oli biisi, jonka nimi oli englanniksi 38 planes eli 38 lentokonetta. Se oli pakko mainita, koska musikaali perustui tositarinaan ja dokumentoituihin tietoihin. Ei voinut laittaa 12 tai vaikka 5 lentokonetta. Tarkka numero päätyi lopulta dialogiin ja biisissä oli onneksi kohta, jossa useampi lauloi, niin laitettiin osa laulamaan kolmea, yhdet kymmentä ja osa kahdeksaa. Ja sit oli vain konetta, jätettiin se lento pois.

Joskus on tosi sietämätöntä, kun on alkuperäistekstissä runsaasti ja hauskasti sanottu jotain vitsikästä, niin joudut jättämään siitä vaikka kaksi kolmasosaa pois, koska tila ei riitä. Vitsi vähän kuolee sitten.

Ajatteletko näyttelijää kääntäessäsi musikaalia?

Paavo Leppäkoski: Tavoitteeni on, että näyttelijällä on hyvä ja luonteva olla tekstin kanssa. Mitä vähemmän näyttelijä joutuu perustelemaan mun tekemiä ratkaisuja, yleensä parempi. Ja tietenkin musikaalissa tekstin pitää olla myös laulettavaa.

Jos tiedän, kenelle käännän, voin kuvitella, miten teksti istuu hänen suuhunsa. Jos en tiedä näyttelijää, saatan kuvitella rooliin omasta mielestäni sopivan. Se auttaa kääntämään tekstiä luontevammaksi.

Hanna Kaila: Esimerkiksi Kinky Bootsissa tiesin, ketä rooleihin on tulossa, ja kuulin Peetun [Petrus Kähkösen] äänen mielessäni kirjoittaessani biisejä. Tämä vaikuttaa sanavalintoihini ja sävyyn, jota käytän. Odotan myös innolla, että saan tietää seuraavan projektin näyttelijöitä, sillä heidän näyttelijäntyön laatunsa voi vaikuttaa käännöksiini.

Ajattelen paljon sitä, miten näyttelijät laulavat ja esittävät tekstiä. Esimerkiksi, jos on pitkä ääni, mietin, minkä vokaalin voi laittaa ja miten se vaikuttaa esitykseen. Jos biisi on nopea, yritän jättää diftongit pois ja käyttää vain lyhyitä tavuja.

Tunnetila on myös tärkeä. Näyttelijänä pystyn itse fiilistelemään, mikä tuo asia on ja kuinka iso se on, mikä auttaa minua ymmärtämään, miten tekstiä tulisi kääntää.

Jyri Numminen: Kun käännään musikaaleja, ajattelen näyttelijöitä jatkuvasti. Yritän parhaani mukaan tehdä heidän elämänsä helpoksi. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun kuuntelen sävellystä, mietin, miten laulut voidaan kääntää niin, että ne ovat laulettavia ja teknisesti mahdollisia. Pyrin välttämään vaikeita konsonanttiyhdistelmiä ja valitsen vokaaleja, jotka helpottavat laulamista. Tavoitteeni on, että näyttelijät voivat esittää teoksen niin kuin se on tarkoitettu.