Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Riittävä perusrahoitus edellytys alueellisesti ja taloudellisesti saavutettavalle kotimaiselle kulttuurielämälle

Petteri Orpon hallitusohjelman kulttuuria käsittelevä osio alkaa juhlavasti toteamalla, että ”taiteella ja kulttuurilla on itseisarvo”. Kun samaan aikaan taiteeseen ja kulttuuriin kohdistetaan rampauttavia sopeutumistoimia, herää aiheestakin kysymys siitä, että miksi annamme tämän tapahtua. Miksemme me lähde kaduille puolustamaan kulttuuriamme ennennäkemättömiltä leikkauksilta?

Syyksi on esitetty sitä, ettei kukaan lähde puolustamaan sellaista, joka ei ole itselle tärkeää. En kuitenkaan usko näin, vaan väitän, että meille suomalaisille taiteesta ja kulttuurista on tullut itseisarvon sijaan itsestään selvää.

Kulttuurikansalla korkeat odotukset

Suomi on viimeiset vuosikymmenet ollut rikkaan, saavutettavan kulttuurielämän maa – tilastot osoittavat, että olemme kulttuurikansaa. Suomi on ollut maa, jossa tarjotaan mahdollisuus kulttuurielämään tulotasosta ja asuinpaikasta riippumatta.

Moni on saattanut tottua siihen, että teatterit, orkesterit, museot sekä oppilaitokset ja harrastukset löytyvät läheltä ja että kulttuurin pariin pääsee kohtuullisella pääsymaksulla. Meille on itsestään selvää, että meille tai lapsillemme on tarjolla vaikkapa musiikin, teatterin ja kirjallisuuden harrastuksia korkeasti koulutettujen ammattilaisten opastuksella, niin ikään kohtuullisella hinnalla. Kun tapaamme tuttuja paikkakuntamme kesätapahtumissa, voimme huoletta sopia näkevämme siellä uudelleen jälleen vuoden kuluttua. Voi olla vaikea ymmärtää, että itsestään selvät asiat ovatkin nyt yhtäkkiä uhattuina.

Kulttuurin ekosysteemit näivettyvät

Uhka on kuitenkin todellinen. Vuosikymmenten aikana luotuja kulttuurin rakenteita ollaan nyt romuttamassa kertaheitolla. Kulttuurin perusrahoitukseen ollaan tekemässä leikkauksia, joiden vaikutukset tulevat tuhoamaan sen, mitä olemme tottuneet pitämään itsestään selvänä.

Yle uutisoi 29.9.2024, että jopa 20 teatteria saattaa hävitä päätettyjen kulttuurileikkausten myötä. Taiteen edistämiskeskuksen rahoituksella toimivalla vapaalla kentällä ennakoidaan noin 10–40 yhteisön työn loppumista, leikkausten kohdennustavasta riippuen. Mittakaava ja sen vaikutukset ovat romahduttavat.

Leikkaukset tarkoittavat myös, ettei tuttua kulttuurilaitosta ehkä ole paikkakunnalla enää vuoden kuluttua. Tai jos on, saattavat lippujen hinnat olla sellaisella tasolla, joka karsii osan kävijöistä kokonaan pois. Tai vähintään ohjelmistosta tulee suppeampi, esityksiä on vähemmän ja jo harjoiteltuja juttuja kierrätetään pidempään uusien riskien ottamisen sijaan.

Teatterin lopettaessa toimintansa katoaa paikkakunnalta myös nuorisoteatterin vetovastuuta kantanut näyttelijä. Jos taas keskisuuren kaupungin orkesterin toiminta loppuu, katoavat samalla paikallisen musiikkioppilaitoksen opettajina toimineet ammattimuusikot kaupungista. Alueellisesti merkittävää kulttuurielämää luovat rakenteet ovat sidoksissa toisiinsa, ammattikentän romuttamalla tuhoaa myös harrastajakentän.

Käytä ääntäsi

Rakenteiden romuttaminen käy nopeasti, mutta ylläpito – uuden luomisesta nyt puhumattakaan – on hidasta työtä. Kulttuuri ei tietenkään katoa, vaan sitä tulee kaistan täydeltä merten takaa suoraan kotisohvan eteen. Tämä kulttuurinen ympäristö, johon me suomalaiset olemme tottuneet, on kuitenkin mahdollista kadottaa nopeasti.

Juuri nyt on korkea aika jokaisen kotimaista kulttuuria ja kulttuurin kenttää arvossa pitävän ihmisen korottaa ääntään. Täytyy vaatia poliitikoilta sen ymmärrystä, että kulttuurin riittävä perusrahoitus on ainoa keino taata alueellisesti ja taloudellisesti saavutettava kotimainen kulttuurielämä. Muuten hallitusohjelman kirjaukset kulttuurista jäävät muistokirjoitukseksi jostain, joka meillä oli, mutta jota ei enää koskaan saada takaisin.

Lopulta kyse ei ole enää vain kulttuurialan edunvalvonnasta, vaan isommassa kuvassa koko Suomen ja suomalaisten edunvalvonnasta.

Antti Timonen

Kirjoittaja on Näyttelijäliitto – Skådespelarförbundet ry:n puheenjohtaja. Näyttelijäliiton blogissa julkaistaan ajankohtaisia kirjoituksia näyttelijöiden edunvalvontaan liittyen.

Ps. Kutsun kaikki taiteen ja kulttuurin ystävät mukaan allekirjoittamaan Sakset seis! -adressin kulttuurileikkauksia vastaan. Voit allekirjoittaa adressin tästä.

Det här talar vi om: Tillräcklig grundfinansiering en förutsättning för ett regionalt och ekonomiskt tillgängligt inhemskt kulturliv

Skådespelarförbundets ordförande Antti Timonen skriver att konst och kultur har blivit en självklarhet. Nedskärningarna på kulturens grundfinansiering skrotar de kreativa ekosystemen.

“Just nu är hög tid för alla som värderar inhemsk kultur och kulturfältet att höja rösten. Vi måste kräva av politikerna att de förstår att tillräcklig grundfinansiering för kulturen är det enda sättet att garantera ett regionalt och ekonomiskt tillgängligt inhemskt kulturliv”, konstaterar Timonen